Laadun puolesta 4Q Ky

Laadun puolesta 4Q -yrityksen tavoitteena on tukea hyvien palvelujen ja ihmisten hyvän elämänlaadun kehittymistä yhteiskunnassamme. Yrityksen tarjoamia palveluja ovat koulutus, konsultointi, selvitykset, kartoitukset ja laatutyökalujen kehittäminen.

Yrityksessä olemme erityisesti kiinnostuneita kehittämään palvelujen laatua käytännönläheisesti arjen lähtökohdista lähtien. Laadun kehittämisestä tulee parhaimmillaan yhteisöllinen asia, jolloin jokainen palveluja tarjoavan yksikön tai yhteisön jäsen ja työntekijä on siinä mukana ja kokee oman panoksensa merkitykselliseksi.

Yrityksen perustajalla, Tiina Autiolla, on pitkäaikainen kokemus sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisestä eri puolilta Suomea. Lisäksi hän on osallistunut mm. omaishoidon ja ikääntyvien palveluiden kansainväliseen kehittämistyöhön.